Pääsin opiskelemaan Kälviä Artsiin kansanopistoon.
Ensimmäinen viikko kului, kun tutustuttiin toisiimme. Leikittiin ja opeteltiin toistemme nimet. Me ei oltu vain valitsemamme alan opiskelijoiden ja opettajien seurassa. Mukaan astui myös muiden alojen opiskelijoita ja kurssilaisia.
On kyllä ollut hauskaa ja tuntui muutenkin, että kaikilla oli kivaa jossain määrin.
Ennakko odotukseni olivat vähän sellaisia, että ”Älä puhu kellekkään mitään turhaa, niin kukaan ei sinua voi arvostella. Äläkä lähesty muita vaan anna muiden lähestyä. Äläkä ala pätemään mistään sellaisesta aiheesta mistä et itse OIKEASTI tiedä mitään.”
Onneksi olin väärässä… 🙂
Tutustuin silloisella aikavälillä todella moneen ihmiseen, josta olin hyvin yllättynyt. Luulin että minulla kestäisi kokonainen kuukausi opetella tulemaan toimeen muiden/erillaisten ihmisten kanssa. Parempi niin, koska olen opiskeluajan koulun asuntolassa (ainakin arkipivät) ja siellä jos missä pitää oppia olemaan. Ne ovat siis soluasuntoja: on yhteiset vessat ja keittiöt.
Sisustus ei asuntolassa ole mitenkään kummoinen, jos saisin vapaat kädet sisustaa siellä, niin siellä olisi aivan toisenlainen tunnelma. Eikä entisten oppilaiden tempaukset näkyisi valkoisiksi maalatuilla betoniseinillä.
Noh…kaikkea ei voi saada. Ennen kaikkea, tännehän on tultu opiskelemaan eikä esittämään tyytymättömyyttä turhista asioista.
Kuluneiden viikkojen aikana tässä oppilaitoksessa on ollut ainakin itselleni melkoista matkan tekoa.
Paljon ollaan puhuttu ilmastonmuutoksesta ja olen luokkani kanssa pyritty tekemään niin kutsuttuja ilmastotekoja.
Minulla on ollut aijemmin muutama vuosi taakse päin maailmanloppuun liittyvää ahdistusta.
Kaikkia mahdollisia uutisia lukiessa tulee vaan mieleen, että me kaikki voidaan kuolla jopa yhdessä silmän räpäyksessä.
Tämä pelko tuli takaisin, mutta kiitos sen päivän toiminnasta mikä silloin oli niin se auttoi minua lähes unohtamaan ahdistuksen.
Tiedän kuitenkin, että en ole ainoa joka tästä ongelmasta kärsii, kun ei ole varma, että ovatko tulevat sukupolvet turvassa vai ei.
On tässä koulussa mutenkin ollut kivaa. Minun on kuitenkin oltava varovainen, kun kauppaan pääsee helposti niin sitä voi retkahtaa liian moneen herkuttelupäivään. XD
Tässä koulussa onkin hyvin erillaiset opettamismetodit. (noh…tietenkin, kyseessähän on kansanopisto. Mitä oikein luulit?) Erikoisinta tässä on se että täällä sä et erikseen valmistu mihinkään alaan vaan sun tarkoituksena on ihan psyykkisellä tasolla kehittyä. Sä et saa mitää numeroitua todistusta vaan jonkun suoritusmerkinnän, että ”Olet tämän koulun suorittanut.”
Sehän on kuitenkin hienoa, että ei tarvitse millään numeroilla määrittää osaamista. Riittää kun itse kehittyy ihmisenä omalla tahdillaan.
Heljä
Kälviä Arts 