Taas ko päivä hiljennee
ja valo sammuu, rantauvut
miehleeni vie’en sieltä
kaiken tilan.
Mietin, miten voiki olla, että
kuohut sisälläni niin voimakhaasti,
vaikka kauvan on siittä ko
viimeksi tavathiin.
Se pieni poika, jonka kenkhiin tyttö
kätki pieniä syämiä. Poika, jota tyttö
ei voi etes sanoa tuntevansa.
Tyttö, jota poika ei halunnu tuntea.
Ykspuolinen lepattava himmeä valo.
On se tytöle niin tuttu, ettei raaski siittä
irti päästää, vaan säilöö sen muitten matkala kertyneitten valojen joukhoon.
Sytytän yölampun ja käyn vessassa.
Ko pallaan takasin, uneksin
merimaisemasta, jossa meren pinta tuikkii
tuhansista valonpisaroista.
Linda Ylisirkka, Kälviä Arts 20-21 opiskelija, Sirkustaide
Kälviä Arts 