Istun ja tunnen, kuinka valo ympäriltäni katoaa. Nuo uutiset saavat mun maailmani rätisemään.
Ennen oltiin erottomattomat umpi suomalaiset-tytöt. Nyt ei juurikaan tavata. Onko se välimatka, vai onko meidän tiet erkaantunteet? En tiedä. Tässä vuodessa on tapahtunut kaikenlaista.
Nyt haluisin vaan hakee valkkaripullon, samanlaisen, jonka ostit mulle, kun täytin 18 vuotta. Haluisin nauraa ja olla sun lähellä niiku oltii sillo.
Ollaan me ennenkin oltu tosistamme erillään. Ehkä se on meidän kuvio. Ollaan ensin toisissamme kiinni ja sitte erillää. Kun me nähää, nii parasta siinä on se tunne, ettei aika oo kulkenu eikä mikään muuttunu.
Mutt mitä jos en enää koskaa saa nähä sua ja kuulla sun hulluista seikkailuista? En kestä ees ajatusta siitä, ettenkö näkis sua. Sää oot aina sanonu, et kuolet ennen ku oot 30 vuotta. Mutta me ollaan tiedetty, et se ei oo totta.
En oo valmis susta irtipäästämään, ja tiiän ettet sääkää oo valmis tästä maailmasta lähtemään. Toivon että tää kaikki ois ohi ja saatais olla niinku ennen.
Hei isosisko, sää pystyt siihen ja sää voitat ton. Me kaikki uskotaan suhun.
Nimimerkki, Meri-Miina, Kälviä Arts opiskelija 20-21
Kälviä Arts 