Aamu vaihtuu vaaleanpunasesta oranshiin ko hörpin aamukaakaota. On viikonloppu ja asuntolasta suurin osa lähteny käyhmään kotona. On rauhallista.
Rakastan aamuja, olen aina rakastanu. Lapsena ja teininä tietenki harmitti herätä kouhluun ko olis halunnu vielä uinua, mutta muistan tarkhaan ko ootin linkkaria pimeässä pakkasaamussa. Asuin pienessä kylässä, eikä autoja onneksi ajanu ohi ko yks tai kaks. Vain pakkanen paukku puissa ja koirat haukahtelivat. Linkkarissa ihhailin ko valo nousi vaarojen takkaa.
Aamuissa tuntu olevan jotaki yliluonnollista tunnelmaa.
Nyt ko saan itte päättää milloin nousen, nautin vielä enemmän. Ehkä joku pittää minua hulluna, ko viikonloppunaki pittää herätä niin varhhain, mutta kukanenkihan tekkee miten lystää.
Mulle on tärkeää nähä aamun valo. Hetki ko pimeä vaihtuu valoksi. Nautin auringonnousuista, sillä koen että ne ovat spesiaaleja, sillä vain osa meistä ihmisistä on jaksanu nousta niitä ihastelehmaan.
Mie olen nyt yks heistä.
Linda Ylisirkka, sirkuksen opiskelija 2020-21
Kälviä Arts 