Koreografi ja tanssija Nadja Pärssinen opetti Maisema loittonee suhteessa -tanssityöpajaa Kälviän kansanopiston tanssi,- sirkus- ja teatteriopiskelijoille huhtikuussa 2021. Työpajaan osallistuivat Linda Ylisirkka, Maria Välikangas, Markus Saarnio, Samuel Metsänen ja Verena Götsch. Tanssityöpajan aikana Pärssinen ohjasi opiskelijoita sisä- ja ulkotilassa liikkumisen ja kävelyn aikana tarkastelemaan sitä, miten luonto ohjaisi heitä taivaltamaan ja liikkumaan, kuinka tanssi tapahtuisiJatka lukemista ”Maisema loittonee suhteessa…”
Avainsana-arkisto:kälviä
Blogii buggaa
Nyt on sunnuntai-ilta, ja kello alkaa lähentelemään iltakymmentä. Istun tietokoneen äärellä ja kuuntelen musiikkia soundcloudissa ja koitan hahmotella mielessäni tulevalla viikolla olevia loppulöylyjä ja sitä, millaisen lopputyön sinne tekisin. Yhtäkkiä havahduin ajatukseen, että minun on ollut tarkoitus ja vakaa aikomus kirjoittaa blogiin jotain koko tämän lukuvuoden ajan, mutta aina se on vain unohtunut. Aivoissani onJatka lukemista ”Blogii buggaa”
Kurkista Kälviä Arts -opintoihin!
Maaliskuussa blogikurssilla suunniteltiin ja kuvattiin video, joka tiivistää jotakin Kälviä Artsista. Opiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat videon Mirjami Sirénin johdolla. Lue lisää opinnoista ja hae: https://www.kpedu.fi/hakijalle/koulutustarjonta/koulutus/k%C3%A4lvi%C3%A4-arts–taidelinjat-2020-2021_(l6692)
Luovia ja kaikentietäviä kuoveja
Hei Rakas Päiväkirjamme! Kirjoitamme sinulle ensimmäistä kertaa. Olemme syntyneet uudelleen Kälviän Kansanopistolla 2019 jKr paikallista aikaa. Syksy on ollut hyvin hyvin hyvin marjaisa. Näin ainakin olemme lehdistä lukeneet…. Lehden vuosikerrasta ei tietoa. Lainaamme tähän kohtaan Marja Von Caurasen tekstistä Syksyn satoa pienoisen sitaatin: ” Syksyn tullen, lehdet tippuivat, mutta Luovuus jatkoi kukkimistaan ”Jatka lukemista ”Luovia ja kaikentietäviä kuoveja”
Monitaiteellinen ryhmäoksennusspektaakkeli
Syksyn aikana olemme tehneet monenlaisia yhteisiä projekteja. Esimerkiksi teimme ekologista taidetta rakentamalla ekopuutarhan koulun pihalle. Meillä on myös ollut monia yhteisiä kirjoituskursseja sekä fyysisiä harjoituksia kuten sirkus ja taijiquan. Suurimmalta osin olemme kaikki pitäneet monitaiteellisista yhteiskursseista. Kurssit ovat pitäneet oman työskentelyn tasapainossa. Niiden avulla ei ole jumittunut yhteen tiettyyn näkökulmaan. Eri taiteen lajit ovat ruokkineetJatka lukemista ”Monitaiteellinen ryhmäoksennusspektaakkeli”
Pyrkiminen mukavuusalueen ulkopuolelle
Olen harrastenäyttelijänä ollut monenlaisissa näytelmissä mukana, mutta turhautuneena ns. maalaiskomedioiden esitettävään haastettomuuteen, oli kiinnostukseni näyttelemistä kohtaan todella alhaisella tasolla. Halusin jotakin syvällisempää, ja sitä en tuntenut enää saaavani harrastukseni parissa. Tahdoin haasteita, oppimista itsestäni näyttelijänä ja esiintyjänä. Hakea uusia työkaluja, pohtia syvemmin ja löytää omasta itsestäni esiintyjänä jotakin annettavaa, ajateltavaa. Syynä myöskin opiskeluun hakeutumiselleni oliJatka lukemista ”Pyrkiminen mukavuusalueen ulkopuolelle”
Maa
Tulin Kälviä Arts linjalle avoimin mielin ja ilman odotuksia. Ensimmäiset viikot menivät ihanan kevyesti aurinkoisessa kelissä. Heräsin joka aamu kouluun ja koulun jälkeen yleensä menin pihalle muiden opiskelijoiden kanssa juomaan reppukaljaa ja tutustumaan toisiimme. Käyttäkää reppua ja jättäkää ne muovipussit sinne kauppaan! Fiilikset olivat koulun alussa korkeat ja tämä uni tuntui todellakin unelta. Ja mikäsJatka lukemista ”Maa”