Design a site like this with WordPress.com
Aloitus

Blogii buggaa

Nyt on sunnuntai-ilta, ja kello alkaa lähentelemään iltakymmentä. Istun tietokoneen äärellä ja kuuntelen musiikkia soundcloudissa ja koitan hahmotella mielessäni tulevalla viikolla olevia loppulöylyjä ja sitä, millaisen lopputyön sinne tekisin. Yhtäkkiä havahduin ajatukseen, että minun on ollut tarkoitus ja vakaa aikomus kirjoittaa blogiin jotain koko tämän lukuvuoden ajan, mutta aina se on vain unohtunut. Aivoissani onJatka lukemista ”Blogii buggaa”

Opinnot käynnistyivät

Kälviä Arts -opinnot käynnistyivät elokuussa innostunein ja heittäytyvin tuulin. Opiskelijat ovat pohtineet isoja taiteellisfilosofisia sekä ekososiaalisia kysymyksiä yhteisissä oppisisällöissä, mutta myös päässeet oman taiteenalansa pyörteisiin pääopettajansa ohjauksessa. Taiteen sekaluokka Kälviällä koostuu tanssin, teatterin ja kuvataiteen kokopäiväisistä opiskelijoista. Näiden taiteenalojen lisäksi koulutuskokonaisuudessa saadaan oppia kirjoittamisen ja valokuvataiteen merkeissä. Kälviän kansanopisto on monitaiteellinen ympäristö, joka juhlii kaikenkarvaistaJatka lukemista ”Opinnot käynnistyivät”