Olen harrastenäyttelijänä ollut monenlaisissa näytelmissä mukana, mutta turhautuneena ns. maalaiskomedioiden esitettävään haastettomuuteen, oli kiinnostukseni näyttelemistä kohtaan todella alhaisella tasolla. Halusin jotakin syvällisempää, ja sitä en tuntenut enää saaavani harrastukseni parissa. Tahdoin haasteita, oppimista itsestäni näyttelijänä ja esiintyjänä. Hakea uusia työkaluja, pohtia syvemmin ja löytää omasta itsestäni esiintyjänä jotakin annettavaa, ajateltavaa.
Syynä myöskin opiskeluun hakeutumiselleni oli voimia kovasti kuluttava sairaus, joka sai minut vielä muutamia kuukausia sitten uupumaan jo pelkästä lumen lakaisusta portaista. Voin sanoa että kävelykin oli tosi hidasta ja uuvuttavaa. Eteenpäin on asiassa tultu. Oli aika toteuttaa haave. Lähihoitaja/radiotoimittaja astui taiteenopiskelun ihmeelliseen maailmaan. Joten tänään olen onnellinen näistä opiskelun mukanaan tuomista haasteista, jotka ovat fyysisiä ja myöskin henkisiä.
Opiskelussa pääsemme menemään tutun ja turvallisen yli. Mahdollisuutena on ylittää itsensä, jos vain haluja siihen löytyy. Oppimisalue alkaa siirtymällä mukavuusalueen (comfort zone) rajan toiselle puolelle, missä ei enää ole sitä tuttua ja turvallista olotilaa. Hyväksytään siitä tuleva ylimääräinen stressi ja ahdistus. Iloitaan rohkeudesta avata tuo ovi tuntemattomaan. Jotakin uutta on silloin varmasti tulossa.
Olen päässyt tekemään sellaista josta olen vain joskus unelmoinut. Olen laittanut musiikin soimaan ja antanut tempon, lyriikan viedä. Tästä on vieläpä tullut pienimuotoinen esitys. Olen kirjoittanut monologin ja päässyt sen improamaan. Ylitetään reippaasti kipukynnyksiä ja opitaan niistä. Oman mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen on aina oppimista omasta itsestä.
– MPV-
Kälviä Arts 