Syksyn tuotoksia, osa 2

Koreografian polkua potkien Viimeksi kun kirjoitin tähän blogiin, pohdiskelin, miltä tuntuu olla oman luovan prosessin kehittämisen alkuvaiheissa. Tämän syksyn alussa yksi ensimmäisiä kysymyksiä mitä päähäni nousi oli ”tappaako koreografia tunteen?”. Kehitin muutamia viikkoja sitten trapetsiesityksen, joka lähti siitä, että tyhjensin mielestäni kaikki jakson aiheeseen, valoon, liittyvät sanat isolle paperiarkille. Sanoja kirjoittaessa paperin oikeaan laitaan alkoiJatka lukemista ”Syksyn tuotoksia, osa 2”

Luovia ja kaikentietäviä kuoveja

Hei Rakas Päiväkirjamme! Kirjoitamme sinulle ensimmäistä kertaa. Olemme syntyneet uudelleen Kälviän Kansanopistolla 2019 jKr paikallista aikaa. Syksy on ollut hyvin hyvin hyvin marjaisa. Näin ainakin olemme lehdistä lukeneet…. Lehden vuosikerrasta ei tietoa. Lainaamme tähän kohtaan Marja Von Caurasen tekstistä Syksyn satoa pienoisen sitaatin:                                                   ” Syksyn tullen, lehdet tippuivat,                                                                     mutta Luovuus jatkoi kukkimistaan ”Jatka lukemista ”Luovia ja kaikentietäviä kuoveja”

Monitaiteellinen ryhmäoksennusspektaakkeli

Syksyn aikana olemme tehneet monenlaisia yhteisiä projekteja. Esimerkiksi teimme ekologista taidetta rakentamalla ekopuutarhan koulun pihalle. Meillä on myös ollut monia yhteisiä kirjoituskursseja sekä fyysisiä harjoituksia kuten sirkus ja taijiquan. Suurimmalta osin olemme kaikki pitäneet monitaiteellisista yhteiskursseista. Kurssit ovat pitäneet oman työskentelyn tasapainossa. Niiden avulla ei ole jumittunut yhteen tiettyyn näkökulmaan. Eri taiteen lajit ovat ruokkineetJatka lukemista ”Monitaiteellinen ryhmäoksennusspektaakkeli”

Syksyn tuotoksia, osa 1

Maistiaisia Kälviä Arts-opiskelijoiden syksyn taiteellisista tuotoksista. Me tehtiin naamioita kolmisen viikkoa sitten. Työn tekemisessä kesti 4-5 päivää (muistaakseni), eniten aikaa meni odotellessa että työ kuivuu. Ideana oli valita runonpätkä, kirjoittaa siitä tarina ja tehdä sen tarinan inspiroimana se naamio. Mun tekstin nimi oli ”Kassaneiti tanssii silmät kiinni liukuhihnalla”. -Inka Tehtiin tuossa koko meidän ryhmän kanssaJatka lukemista ”Syksyn tuotoksia, osa 1”

Design a site like this with WordPress.com
Aloitus